Kesäkurpitsa-porkkanatagliatelle

Tänä syksynä ihastukseni vihreitä kohtaan syveni entisestään. Tarjolla oli toinen toistaan paremman näköisiä vihreitä, sopivan solakoita, miellyttävän muhkeita ja ai että kuinka komeita. Ja niitähän minä sitten kiikutin kotiin minkä kerkesin. Suosikkivihreitteni määränpäänä oli piirakka, mutta osan vain kieputin haarukkani ympärille.

Jos piirakka olikin parasta, toiseksi parasta näistä vihreistä oli kesäkurpitsa-porkkanatagliatelle, jota kotonakin joskus laitettiin.

Kerrankin pastaa ilman tomaattia.

Kesäkurpitsa-porkkanatagliatellen valmistukseni (tai lähinnä valmistuksen yritys) muistutti Odysseiaa, hidastempoista joulukalenteriohjelmaa tai Kauniita ja rohkeita. Hallussani olleista aineksista ei melkein koko syksynä ollut syntyä yhtenäistä kokonaisuutta. Tuhlasin viikkotolkulla aikaa tästä tagliatellesta haaveiluun, kun aina puuttui joko täydellinen kesäkurpitsa, kunnolliset porkkanat tai aika. Joku kesäkurpitsoista ehti homehtua jääkaappiin, kun alkusyksyn kiireissä en muka koskaan ehtinyt laittaa ruokaa. Sitten pilaantuivat porkkanat, kun kesäkurpitsaa olisi ollut. Välillä puuttui kerma, ja myöhemmin Kesäkurpitsa Numero Kolme paljastuikin epäkelvoksi.

Lopulta kaikki täsmäsi. Pääsihän Ridgekin aina toisinaan naimisiin Brooken tai Taylorin kanssa.

Eräänä onnellisena syyspäivänä panin sopivan määrän tagliatellea kiehumaan suolalla maustettuun veteen. En tietenkään lisännyt keitinveteen öljyä, jotta pasta pysyisi pinnaltaan tarttuvaisempana.

Kuumensin pannussa voita ja kuullotin siinä kuorimaveitsellä suikaloimani porkkanat ja kesäkurpitsan. Saattoipa mukana olla sipulisuikaleitakin. Maustoin kuullottuneet suikaleet valkosipulilla, mustapippurilla ja rakuunalla. Olisikohan ollut timjamia myös. Suolaa oli ainakin. Lisäsin pannulle vähän vettä ja haudutin suikaleita pehmeämmiksi sen aikaa, että tagliatelle oli sopivan kypsää. Vihannekset saivat joukkoonsa vielä jääkaapista löytyneet kermanjämät sekä pakastimessa kiltisti vuoroaan odottaneet juustoraasteen tähteet. (Pakastan ylimääräisen juuston aina raasteena tällaisia tapauksia varten - jos ylimääräistä juustoa ylipäätään on olemassa.)

Valutin tagliatellen ja sekoitin sen joukkoon juustoisen vihanneshaudukkeen. Annoin hautua vielä hetken aikaa liedellä. Ruohosipuli oli piste tagliatellen i:n päällä. Söin ja tulin entistä onnellisemmaksi.

Lakukakku

En ole juuri koskaan tehtaillut makeita leivonnaisia, paitsi joulutorttuja ja pikkujoulutorttuja. Pidän paljon enemmän suolaisista, ja siksi "makeat" leivokkeenikin ovat usein jollakin tavalla suolahtavia (voi- tai lehtitaikinahan on suolaista). Suklaa- ja lakujutuista kuitenkin pidän, vaikken niitä useinkaan tee.

Mutta nytpä tein. Nimittäin keksimääni lakukakkua. Kakkutaikina on muunnos lakutiikerikakusta, jonka ohjeen löysin jostakin joskus kymmenen vuotta sitten. Ohje on siitä lähtien seurannut minua erinäisissä leikekirjoissa, mutten muista leiponeeni kyseistä kakkua kuin ehkä kerran (ohjetta koettaessani ja epäonnistuessani).

Kakuista en välitä yhtään ja kuivakakuista vielä vähemmän, mutta lakukakku on näin yhden tekokerran perusteella vastustamatonta. Suosittelen kokeilemaan.

Onko se marmorijalusta? Onko se arpakuutio (lat. alea)? Ei, se on lakukakkua!

Lakukakun valmistus alkaa vatkaamalla 250 g voita ja 2 dl sokeria. Varsinainen termi on "vaahdotus", mutta minä en koskaan (tai niillä noin kolmella kerralla, kun olen "vaahdottanut" jotakin) ole onnistunut saamaan aikaan vaahtoa. Saan aikaan vain käsittämätöntä sotkua, kun voi-sokerihiput lentävät ympäri keittiötä. Kyllä, vatkauspaikan ympäristö olisi kannattanut suojata jotenkin.

Voi-sokerivaahtoon tai "-vaahtoon" vatkataan yhteensä 3 kananmunaa yksi kerrallaan. En tosin tiedä, mikä estää lisäämästä kaikkia kerralla. Koska en ole makeitten leivonnaisten asiantuntija, en aio kokeillakaan.

Vaahtoon sekoitetaan lopuksi 3 ½ dl vehnäjauhoja, 2 tl leivinjauhetta ja 3 tl vanilliinisokeria. Kuivat aineet kehotetaan yleensä sekoittamaan ensin keskenään ja vasta sitten, huom.!, kääntelemään taikinaan. Kaltaiseni henkilö tietenkin vatkaa nämäkin jauhoiset aineet suoraan taikinaan, mikä tekee siitä epätasaista ja todella sitkeää. Ehkä ei olisi pitänyt.

Tässä vaiheessa on syytä muistaa, että ai niin, kakkuvuoka olisi pitänyt voidella ja korppujauhottaa. Ei hätää, sen joutaa vallan mainiosti tekemään nytkin, jos paikalla ei ole apulaista, jolle homman voisi delegoida. On nimittäin varmaa, että kun voitelee vuokaa kätöset aivan täysin tahmassa, joku tärkeä ihminen keksii soittaa ilmoittaakseen jonkin äärettömän tärkeän asian. Kun on selvitty ei-välttämättä-niin-tärkeän puhelun aiheuttamasta tuohtumuksesta ja pesty kädet uudelleen, sotkettu ne taas voihin ja korppujauhoihin, kuultu ovikellon soivan, pesty kädet uudelleen, käyty avaamassa ovi, jutusteltu hetki henkilön X kanssa, palattu keittiöön, pesty taas kädet, voideltu ja korppujauhotettu kädet ja siinä sivussa se mokoma kakkuvuoka, kuultu puhelimen piipittävän, pesty kädet, vastattu tekstiviestiin, pesty kädet ja palattu jälleen sorvin ääreen, voidaan jatkaa työtä.

Otetaan lusikka kauniiseen käteen (jos sellaista on runsaan käsienpesun ja pakkasten jälkeen olemassa) ja läiskitään taikinasta vähän yli puolet kakkuvuokaan iloisiksi keoiksi. Taikinapaakkujen väliin kannattaa jättää hyvin tilaa.

Loppu, vajaa puolet taikinasta saa sitten sekaansa purkillisen (2 dl) lakukastiketta. Joukkoon tulee myös hieman yli desilitra vehnäjauhoja, jotta lakukastike ei tee taikinan tästä osuudesta liian löysää. Vatkataan. Harmaanvihreä taikina läiskitään tavallisesta kakkutaikinasta tehtyjen kekojen viereen kakkuvuokaan. Sitten otetaan haarukka kauniiseen käteen (oletettaen, että sellainen edelleen on) ja sekoitetaan kekoja sen verran kuin uskalletaan. Tarkoituksena on saada aikaan nättiä marmorikuviota. Onnistuin saamaan kakkuuni tasaisen harmaanvihreän (siis lakutaikinaisen) päällyksen, jonka alta paljastuu eriväristen taikinoiden iloinen sekoittuneisuus.

Kakku paistetaan 175 asteessa noin 57 minuuttia, kunnes se on kypsää. Nappasin kakkuni paiston alkuvaiheessa pois uunista upottaakseni siihen lakupalasia. Pilkoin mahdollisimman vähän lisäaineita sisältäviä lakuja sopiviksi paloiksi (koska ne olivat julmetun isoja) ja tökin niitä ympäri kakkuvuokaa niihin kohtiin, mihin kuvittelin tulevien leikkauslinjojen jakamien palasten keskustat. Siten jokaiseen pikkukakkupalaan sisältyy laku, jee. Kuinka demokraattista ja tasapuolista!

Osa lakuista upposi näkymättömiin, mutta osa jäi reippaina tervehtimään herkuttelijoiden hampaita. Ja hyvää on.

"Olisinpa maissihiutale"

Aamuisin tarvitsen hyvän aamiaisen lisäksi ravitsevaa musiikkia. Viikonloppuisin aamiaisseuranani ovat useimmiten Olavi Virta, Emma Salokoski tai Simon & Garfunkel.

Mikään ei ole aamukahvin ja lehden kanssa parempaa kuin Punky's Dilemma. Ohessa hieno ruoka-aiheinen filmatisointi, johon törmäsin sattumalta. Hyvää huomenta kaikille.

Pikkujoulubroileri

Joulu alkaa jo maistua, vaikka ensimmäiseen adventtiin on vielä viikko. Tein juuri niin hyvää broileria, että melkein lähti järki. Nam!

Miljardi intialaista ei voi olla väärässä maustamisen suhteen. Olen jo pitkään tiennyt, että melkein mistä tahansa ruoasta tulee hyvää, kun sen maustaa intialaisittain - tai kuten joissakin vanhemmissa keittokirjoissa sanotaan, "piparkakkumaustein".

Mikään ei maistu enemmän joululta kuin tämä pintamaustettu broileri.

Kaikkien muitten hyvien ominaisuuksiensa (vähärasvaisuus, lisäaineettomuus, maukkaus) lisäksi tämä broileriherkku on helppo ja nopea valmistaa. Homma toimii näin: Leikataan sopiva määrä maustamattomia (marinoimattomia!) broilerinfileitä pitkittäin suikaleiksi ja pyöritellään ne erityisessä mausteseoksessa*. Mausteitten ystävä, kuten minä, ripottelee mausteita vielä lisää päälle, alle ja sivuille.

Maustetut broilerisuikaleet voi halutessaan pujottaa grillitikkuihin, jos sellaisia onnistuu jostakin saamaan tähän vuodenaikaan. [Koetin löytää niitä muutamasta kaupasta tuloksetta, ja kun kysyin niitä myyjiltä, sain osakseni hyvin kummastuneita katseita. Okei, myönnetään, että marraskuu ei ehkä ole grillitikkujen sesonkiaikaa, mutta käytetäänhän tikkuja nyt paljon muuhunkin kuin vain grillattavien elintarvikkeiden pidikkeiksi.] Tikkuihin pujotettuina broilerisuikaleet muuttuvat vartaiksi, joita on helppo tarjota vaikkapa pikkujoulujuhlissa.

Yhtä kaikki, kun maustetut broileripalat ovat valmiina joko tikuissa tai ilman, ne asetellaan uunipellille. Päälle roiskitaan oliiviöljyä. Olisin roiskinut myös siirappia, jos sitä olisi ollut, mutta kun ei ollut, niin en takaa mitään. Uskon kuitenkin vakaasti, että se olisi tehnyt tästä herkusta vielä herkullisempaa.

Kaiken tämän jälkeen broileripalat paistetaan 225 asteessa 15-25 minuuttia, kunnes liha on kypsää. Mausteet ovat todennäköisesti palaneet broilerin pintaan ja muuttuneet ikävän harmaanruskeiksi, mutta mitäpä siitä. Maku on mahtava. Sitten syödään ja seotaan uskomattomasta makuelämyksestä. Pipareita ei tarvitse tarjota, kun oikeat maut on nautittu jo pääruoassa.

* Ja mitä tässä erityisessä maustesekoituksessa sitten on? Vastaus: mitä sattuu löytymään.
Minun kaapeistani löytyi ainekset seuraavaan sekoitukseen:
- suolaa
- sokeria
- kanelia
- inkivääriä
- neilikkaa
- kardemummaa
- juustokuminaa eli jeeraa
- ihan vähän korianteria ja fenkolia
- valkosipulijauhetta
- mustapippuria ja vähän muitakin pippureita rouhittuna.
Kutakin maustetta oli jokseenkin yhtä paljon, paitsi suolaa oli vähän ja sokeria paljon enemmän kuin muita.

Riita sinapista, hiiohoi!

Tänään 20.10.2010 on monessa painetussa julkaisussa esiintynyt Suomen Tietotoimiston (STT) tuottama uutinen.

Uutisen mukaan Felix Abba vetää takaisin myynnistä erän sinappikurkkusalaattia. Syynä takaisinvetoon on se, että elintarviketurvallisuusviraston mukaan erän pakkausmerkinnöistä puuttuu ilmoitus sinapista.

Tässä kohtaa Sinäkin, hyvä lukija, saattanet ajatella: mitä ihmettä?

Totta tosiaan. Jos tuoteselosteessa tai muissa pakkausmerkinnöissä ei ole muistettu mainita, että sinappikurkkusalaatti sisältää sinappia, siitä sietääkin huomauttaa. Elintarviketurvallisuusvirasto tahtoo STT:n uutisessa muistuttaa, että sinappikurkkusalaatin syöminen voi aiheuttaa allergisia oireita niille, jotka ovat yliherkkiä sinapille.

Moniallergikkona toki haluan, että allergisoiviin aineisiin suhtaudutaan vakavasti. Haluan voida luottaa pakkausmerkintöihin.

Mutta että sinappia sinappikurkkusalaatissa. Kuinka sitä nyt siihen pääsi mukaan ja vielä ilman eri mainintaa? Jo on aikoihin eletty.

Focaccia-leipä

Jos olet koskaan käynyt luonani kylässä tai ollut kemuissa, joihin olen jollakin tavalla ollut osallisena, et mitä todennäköisimmin ole voinut välttyä maistamasta focaccia-leipääni.

Focaccia-leipä on todellinen man tar vad man har -leipomus (eli sellainen, johon 'otetaan, mitä on'). Ainakin minun kaapeissani on aina jauhoja, hiivaa ja öljyä, ja leivän päällekin löytyy useimmiten paljon asioita. Ja jos mitään syömäkelpoista ei ole päällysteeksi pantavaksi, leivän pintaan voi aina painella pelkkiä reikiä.

Arvoisan veljeni K:n kanssa yhteistyönä tehtyä focacciaa.

Valokuvausta varten pelastettuja focaccia-leipäpaloja (eri satsi kuin ylempänä). Pinnalla minitomaatteja, oliiveja ja punasipulia, kuten aina usein.

Seuraava määrä aineksia riittää yhteen isoon pellilliseen focaccia-leipää. Yksi pellillinen ei yleensä riitä mihinkään.

Lämmitä 3-4 desilitraa vettä. Minä tapaan lämmittää veden teenkeittimessä sopivasti 45 asteeseen. Hiivalle siinä on muutama aste liikaa, mutta vesi ehtii jäähtyä leivontakulhon pohjalla sopivaksi sillä aikaa, kun käyt vaihtamassa sopivamman leivontamusiikilevyn tai koetat saada lehtitilautusta koskevan häiriöpuhelun kohteliaasti loppuun. Jos haluat, voit lisätä veteen tomaattisosetta, silputtuja yrttejä tai muita pikku yllätyksiä. Keittimeen jääneen lopun veden kuumennan leivontaa seuraavan virallisen valvojan teevedeksi.

Sekoita lämpimään veteen kämmenpohjallinen suolaa ja sokeria sekä hiiva, jos käytät tuoretta sellaista. Jos et, lisää veteen vähäsen jauhoja ja sekoita siihen kuivahiiva. Joka tapauksessa pääset sitten sekoittamaan taikinaan jauhoja. Älä kuitenkaan sekoita jauhoja pölyyn, puuteriin, hota-pulveriin tai muihin vaaleisiin jauheisiin. Kun taikinassa on sen verran jauhoja, ettei sitä voi enää sekoittaa sillä työvälineellä, mitä todennäköisesti käytit, ala vaivata sitä käsin. Kotitaloustunneilla koulussa opetettiin viisaasti, että taikinaan ei kannata sotkea kuin toinen käsi. Toista tarvitaan muun muassa puhelimeen vastaamiseen ja uuden levyn vaihtamiseen soimaan.

Jos taikina kaipaa lisää jauhoja, lisää niitä. Kun taikina on jokseenkin tasalaatuinen möhkäle, mojauta sitä nyrkillä ja kaada tämän toiminnon muodostamaan kuoppaan loraus oliiviöljyä. Vaivaa. Jätä taikina kohoamaan vedottomaan paikkaan (vaikkapa mikroaaltouuniin).

Taikinan kohotessa voit etsiä ja valmistella sopivia täytteitä. Sipulit - etenkin punasipuli -, tomaatit, paprikat, oliivit, juustot ja yrtit ovat kivoja. Trehaloosi-intoleranssista kärsimätön voi käyttää myös sieniä. Vain mielikuvitus ja taikinan reunat ovat rajana täytteiden keksimisessä. Koska taikinan kohoamista odottavan aika on pitkä, taikinaa ja tunnelmaa voi kohottaa kertoilemalla erilaisia latteita juttuja, kuten "pitääkö aina pelleillä?". Yleensä focaccia kuitenkin paistetaan pelleillä. Vuoraa ainakin yksi leivinpaperilla.

Kesäinen focaccia-leipää matkalla uuniin.

Jahka taikina on kohonnut, kauli tai taputtele se pellille. Levittele leivälle kaikki keksimäsi täytteet ja painele lisäksi reikiä sormin. Lopuksi hölvää leipä oliiviöljyllä (mutta älä toki sorru liiallisuuksiin) ja ripottele kaiken huipuksi merisuolahippusia. Suosikkini on neliönmuotoisina kiteinä oleva gourmetsuola.

Paista focaccia-leipää noin 230 asteessa, kunnes se on hyvän väristä. Älä päästä leipää kuivahtamaan liikaa. Leikkaa kypsä leipä sopiviksi paloiksi ja nauti rippijuhlissa, ylioppilaskirjoituksissa, illanistujaisissa, bänditapahtuman takahuoneessa, välipalaksi, retkievääksi, aamiaiseksi tai ihan missä ja milloin vain.

Ja jos ei vielä tullut selväksi, että focacciaa tulee leivottua usein, niin tässä vielä yksi esimerkkipellillinen.

Edit 21.7.2013

Focacciani Scarborough Fair -versioon käytetään persiljaa, salviaa, rosmariinia ja timjamia. Yrtit on helpointa lisätä taikinanesteeseen, jolloin ne sekoittuvat tasaisesti. Täten maustettu leipä tuoksuu niin houkuttelevalta, että Simon & Garfunkel luikauttavat keskiaikaisen laulun sen kunniaksi!

Epäilys

Eräänä kesäiltana olin kovin nälkäinen tullessani töistä kotiin. Varsinainen ruoka-aika oli jo mennyt, joten minulle oli tiedossa jotakin pikaista ruoanlaittoa.

Arvoisa pikkuveljeni K (11 v.) onnistui kaikin tavoin ärsyttämään väsynyttä ja nälkäistä isosiskoaan. Taisi tulla ärähdettyäkin jotakin.

Pyysin K:a napsauttamaan uunin lämpiämään.

K siihen: - Meinaatko tehdä hannut ja kertut?

Luuli poika joutuvansa uuniin niin kuin noita vanhassa sadussa! Naurusta ei ollut tulla loppua. Mikä tilannekoomikko, mikä verbaliikan mestari onkaan K.

Kaalipiirakka

Suuren suosion saavuttaneen kaalipiirakkani ohjetta on kyselty niin paljon, että saakoon se kunnian esiintyä ensimmäiseksi uudessa blogissani. Kävin jopa taannoin opettamassa piirakan teon ystävälleni E:lle. E:n tekemä piirakka oli erinomaisen hyvää, kiitos siitä!

Esimerkkinä kaalipiirakan maistiaisversio pääsiäiseltä 2013

Olen tarjonnut kaalipiirakkaa useasti syntymäpäiväkesteissäni tammikuussa. Intialaisittain maustettu ja hivenen makea täyte tuntuu maistuvan syöjille niin, että mikään määrä näitä piirakoita meinaa riittää. Piirakat ovat melko lättäniä, mikä aiheuttaa sen, ettei palasissa ole liikaa syötävää (mikä johtaa ähkyn sijasta loputtomaan santsaamiseen).

Yksissä syntymäpäiväkemuissa tarjottu kaalipiirakka sivuosassa vasemmalla.

Piirakkataikina on rahkavoitaikina, jossa on

• pieni purkillinen maitorahkaa
• grammamääräisesti melkein saman verran margariinia tai voita (parempaa)
• jauhoja (vehnä-)
• suolaa
• paprikajauhetta kauniin oranssin värin saamiseksi (pääsiäisenä käytän kurkumaa, jotta väri olisi keväisemmän keltainen).

Tämä riittää puolikkaan pellin kokoiseen umpipiirakkaan.

Aineet muhennetaan kouralla ja nypitään tasaiseksi. Jauhoja pannaan sen verran, että taikina tuntuu kädessä siltä kuin kättelisi Muumien Tahmatassua, neuvoin E:lle. Kun taikina on valmis, taikinakulho pannaan peitettynä jääkaappiin odottamaan jatkoa.

Piirakan täytteeksi tulee

• ohuen ohuiksi suikaleiksi silputtua keräkaalia (sitä tarvitaan todennäköisesti vain neljännes siitä määrästä, mitä olit ajatellut käyttää) (voipi silputa veitsellä tai vaikka juustohöylällä)
• karkeaksi raasteeksi raastettua porkkanaa saman verran kuin kaalia
• nyrkillisen verran sipulia suikaleina
• keitettyä riisiä (jonka ehdit keittää sillä aikaa, kun silppuat kasviksia, tai keksit käyttää tähteeksi jäänyttä riisiä) sen verran kuin on sipulia
• mausteita.

Sipuli, mausteet, kaali ja porkkana kuullottumassa.

Popsi kaalia raakana niin paljon kuin ehdit, koska silppusit sitä kuitenkin liikaa. Raa'assa kaalissa on paljon c-vitamiinia.

Kun olet kyllästynyt kaalinsyöntiin ja olet saanut vihannekset kuosiin, ala kuullottaa sipulia paistinpannulla öljyssä tai voissa. Voita pitää olla paljon. Kypsennä samalla mausteet: juustokuminaa, inkivääriä, neilikkaa (vain vähän takapotkuksi), kurkumaa, mustapippuria, rakuunaa (vain vähän, ettei maistu muovailuvahalta), suolaa (riittävästi) jne. Mausteita pitää olla paljon, tai ihan miten tykkäät. Henkilö E:llä oli valmista tandoorimausteseosta, mikä oli oikein hyvää, ja joskus olen käyttänyt garam masalaa. Uskon, että tässä tapauksessa mikään määrä mausteita (paitsi rakuunaa) ei ole liikaa.

Keitetty riisi lisätään täytteeseen viimeiseksi.

Älä polta mausteita. Heitä kaali sekaan, ennen kuin mitään peruuttamatonta tapahtuu. Myöhemmin lisää porkkanaraaste ja viimeiseksi riisi. Voi olla, että voita kannattaa vielä lisätä. Valuta joukkoon hunajaa, ja jos olet addiktoitunut kasvisliemikuutioihin, pilko sellainenkin joukkoon. Vettä tarvitaan. Täytettä keitellään, kunnes kaali on kypsää. Täytteen tulee maistua hyvältä ja makujen on oltava tasapainossa.

Valmiin täytteen pitää antaa jäähtyä vähän, ennen kuin sitä kehtaa lätkiä taikinan päälle. Kun olet odottanut riittävän pitkään ja vähän yli, kaiva kaulin tai piirakkapulikka esiin ja hyökkää taikinan kimppuun. Piirakkapohjasta kannattaa tehdä hieman suurempi kuin kannesta, jotta reunat saa taite(i)ltua siististi. Älä innostu kaulimaan taikinaa liian ohueksi – sen pitää kestää täytettä.

Tein pääsiäisen kunniaksi munanmuotoisen piirakan.

Levitä täyte pohjalle, siirrä kansi päälle ja taittele reunat kannen yli. Kiinnitä ja koristele haarukalla, voitele kananmunalla ja pistele vielä haarukalla reikiä ympäriinsä, jotta piirakka ei räjähdä. Pinnalle voi ripotella seesamin- tai unikonsiemeniä, tai sitten voi askarrella taikinasta koristeita, jotka pitää kiinnittää ennen kananmunalla voitelua. Synttäripiirakkaani tein taikinalehtiä, joiden päälle ripottelin koristeeksi eri yrttejä, ja ihan nättiä jälkeä tuli. Tuskin haittaa, jos piirakan pinnalle ripottelee merisuolaa.

Munanmuotoinen kaalipiirakka ja pienempi maistiainen menossa uuniin.
Koristeena rakuunaa ja seesamin- sekä kurpitsansiemeniä.

Piirakkaa paistetaan suunnilleen 200 asteessa sopivan pitkään. Syödään hyvässä seurassa.

Tekisikö mieli? Paistuneet kurpitsansiemenet ovat tolkuttoman hyviä.

Etkö tajua, että lintu jäähtyy?

Hyvä lukija!

Tämä on ensimmäinen ruoanlaittoblogini. Olen jo pitkään suunnitellut ruokablogin aloittamista, mutta koska vastustan tarkkoja reseptejä ja niiden jakamista, en ole keksinyt, kuinka esittäisin valmistusohjeet itseäni miellyttävän summittaisesti.

Nyt luulen keksineeni ratkaisun. On kuitenkin enemmän kuin todennäköistä, että harhaudun välillä merkitsemään muistiin eksaktejakin raaka-ainemääriä. Annettakoon se minulle anteeksi.

Lintu jäähtyy -blogi on omistettu kaikille teille, jotka olette joskus maistelleet valmistamiani ruokia ja pitäneet niistä. Olette pyytäneet lempiherkkujenne reseptejä. Niitä minulla ei ole antaa. Kirjoitan tätä teille, jotta voitte joskus kokeilla samoja temppuja itse.

Tämän kirjoituksen otsikko ja samalla blogin nimi on kaikin kunnioituksin ja hyväntahtoisesti irvistellen nyysitty Tauno Palon tähdittämästä "harteikkaasta merirosvoseikkailusta" Rosvo-Roopesta (1949).
Olen aina ollut sitä mieltä, että kun ruoka on valmista, tullaan syömään. Keittokirjoissa kohokkaat saavat aina sen kunnian, että oikein erikseen mainitaan: "Kohokas ei odota syöjiä, vaan ruokailijat odottavat kohokasta." Niin pitäisi olla kaiken ruoan kohdalla.

Kotona kutsuttiin perhe syömään siten, että sammutettiin liesituuletin. Hurisuttimen äänen päättyessä nämä Pavlovin koirat tiesivät sännätä täyttämään vatsansa.

Arvoisa siskoni H kysyi joskus: "Mitä natriumglutamaattia tai jotain sä oikein laitat näihin sun ruokiin, kun ne on liian hyviä?" En tiedä. Ehkä syynä on se, että laittamani ruoat syödään tuoreeltaan, oikean lämpöisinä.

Ja mitä ranskalaiset ystävämme:
- Huonomminkin olisi voinut käydä.
- Miten niin? Olette kuollut.
- Olisin voinut kuolla ennen ateriaa. Nyt ehdin nauttia.