Focaccia-leipä

Jos olet koskaan käynyt luonani kylässä tai ollut kemuissa, joihin olen jollakin tavalla ollut osallisena, et mitä todennäköisimmin ole voinut välttyä maistamasta focaccia-leipääni.

Focaccia-leipä on todellinen man tar vad man har -leipomus (eli sellainen, johon 'otetaan, mitä on'). Ainakin minun kaapeissani on aina jauhoja, hiivaa ja öljyä, ja leivän päällekin löytyy useimmiten paljon asioita. Ja jos mitään syömäkelpoista ei ole päällysteeksi pantavaksi, leivän pintaan voi aina painella pelkkiä reikiä.

Arvoisan veljeni K:n kanssa yhteistyönä tehtyä focacciaa.

Valokuvausta varten pelastettuja focaccia-leipäpaloja (eri satsi kuin ylempänä). Pinnalla minitomaatteja, oliiveja ja punasipulia, kuten aina usein.

Seuraava määrä aineksia riittää yhteen isoon pellilliseen focaccia-leipää. Yksi pellillinen ei yleensä riitä mihinkään.

Lämmitä 3-4 desilitraa vettä. Minä tapaan lämmittää veden teenkeittimessä sopivasti 45 asteeseen. Hiivalle siinä on muutama aste liikaa, mutta vesi ehtii jäähtyä leivontakulhon pohjalla sopivaksi sillä aikaa, kun käyt vaihtamassa sopivamman leivontamusiikilevyn tai koetat saada lehtitilautusta koskevan häiriöpuhelun kohteliaasti loppuun. Jos haluat, voit lisätä veteen tomaattisosetta, silputtuja yrttejä tai muita pikku yllätyksiä. Keittimeen jääneen lopun veden kuumennan leivontaa seuraavan virallisen valvojan teevedeksi.

Sekoita lämpimään veteen kämmenpohjallinen suolaa ja sokeria sekä hiiva, jos käytät tuoretta sellaista. Jos et, lisää veteen vähäsen jauhoja ja sekoita siihen kuivahiiva. Joka tapauksessa pääset sitten sekoittamaan taikinaan jauhoja. Älä kuitenkaan sekoita jauhoja pölyyn, puuteriin, hota-pulveriin tai muihin vaaleisiin jauheisiin. Kun taikinassa on sen verran jauhoja, ettei sitä voi enää sekoittaa sillä työvälineellä, mitä todennäköisesti käytit, ala vaivata sitä käsin. Kotitaloustunneilla koulussa opetettiin viisaasti, että taikinaan ei kannata sotkea kuin toinen käsi. Toista tarvitaan muun muassa puhelimeen vastaamiseen ja uuden levyn vaihtamiseen soimaan.

Jos taikina kaipaa lisää jauhoja, lisää niitä. Kun taikina on jokseenkin tasalaatuinen möhkäle, mojauta sitä nyrkillä ja kaada tämän toiminnon muodostamaan kuoppaan loraus oliiviöljyä. Vaivaa. Jätä taikina kohoamaan vedottomaan paikkaan (vaikkapa mikroaaltouuniin).

Taikinan kohotessa voit etsiä ja valmistella sopivia täytteitä. Sipulit - etenkin punasipuli -, tomaatit, paprikat, oliivit, juustot ja yrtit ovat kivoja. Trehaloosi-intoleranssista kärsimätön voi käyttää myös sieniä. Vain mielikuvitus ja taikinan reunat ovat rajana täytteiden keksimisessä. Koska taikinan kohoamista odottavan aika on pitkä, taikinaa ja tunnelmaa voi kohottaa kertoilemalla erilaisia latteita juttuja, kuten "pitääkö aina pelleillä?". Yleensä focaccia kuitenkin paistetaan pelleillä. Vuoraa ainakin yksi leivinpaperilla.

Kesäinen focaccia-leipää matkalla uuniin.

Jahka taikina on kohonnut, kauli tai taputtele se pellille. Levittele leivälle kaikki keksimäsi täytteet ja painele lisäksi reikiä sormin. Lopuksi hölvää leipä oliiviöljyllä (mutta älä toki sorru liiallisuuksiin) ja ripottele kaiken huipuksi merisuolahippusia. Suosikkini on neliönmuotoisina kiteinä oleva gourmetsuola.

Paista focaccia-leipää noin 230 asteessa, kunnes se on hyvän väristä. Älä päästä leipää kuivahtamaan liikaa. Leikkaa kypsä leipä sopiviksi paloiksi ja nauti rippijuhlissa, ylioppilaskirjoituksissa, illanistujaisissa, bänditapahtuman takahuoneessa, välipalaksi, retkievääksi, aamiaiseksi tai ihan missä ja milloin vain.

Ja jos ei vielä tullut selväksi, että focacciaa tulee leivottua usein, niin tässä vielä yksi esimerkkipellillinen.

Edit 21.7.2013

Focacciani Scarborough Fair -versioon käytetään persiljaa, salviaa, rosmariinia ja timjamia. Yrtit on helpointa lisätä taikinanesteeseen, jolloin ne sekoittuvat tasaisesti. Täten maustettu leipä tuoksuu niin houkuttelevalta, että Simon & Garfunkel luikauttavat keskiaikaisen laulun sen kunniaksi!

Epäilys

Eräänä kesäiltana olin kovin nälkäinen tullessani töistä kotiin. Varsinainen ruoka-aika oli jo mennyt, joten minulle oli tiedossa jotakin pikaista ruoanlaittoa.

Arvoisa pikkuveljeni K (11 v.) onnistui kaikin tavoin ärsyttämään väsynyttä ja nälkäistä isosiskoaan. Taisi tulla ärähdettyäkin jotakin.

Pyysin K:a napsauttamaan uunin lämpiämään.

K siihen: - Meinaatko tehdä hannut ja kertut?

Luuli poika joutuvansa uuniin niin kuin noita vanhassa sadussa! Naurusta ei ollut tulla loppua. Mikä tilannekoomikko, mikä verbaliikan mestari onkaan K.

Kaalipiirakka

Suuren suosion saavuttaneen kaalipiirakkani ohjetta on kyselty niin paljon, että saakoon se kunnian esiintyä ensimmäiseksi uudessa blogissani. Kävin jopa taannoin opettamassa piirakan teon ystävälleni E:lle. E:n tekemä piirakka oli erinomaisen hyvää, kiitos siitä!

Esimerkkinä kaalipiirakan maistiaisversio pääsiäiseltä 2013

Olen tarjonnut kaalipiirakkaa useasti syntymäpäiväkesteissäni tammikuussa. Intialaisittain maustettu ja hivenen makea täyte tuntuu maistuvan syöjille niin, että mikään määrä näitä piirakoita meinaa riittää. Piirakat ovat melko lättäniä, mikä aiheuttaa sen, ettei palasissa ole liikaa syötävää (mikä johtaa ähkyn sijasta loputtomaan santsaamiseen).

Yksissä syntymäpäiväkemuissa tarjottu kaalipiirakka sivuosassa vasemmalla.

Piirakkataikina on rahkavoitaikina, jossa on

• pieni purkillinen maitorahkaa
• grammamääräisesti melkein saman verran margariinia tai voita (parempaa)
• jauhoja (vehnä-)
• suolaa
• paprikajauhetta kauniin oranssin värin saamiseksi (pääsiäisenä käytän kurkumaa, jotta väri olisi keväisemmän keltainen).

Tämä riittää puolikkaan pellin kokoiseen umpipiirakkaan.

Aineet muhennetaan kouralla ja nypitään tasaiseksi. Jauhoja pannaan sen verran, että taikina tuntuu kädessä siltä kuin kättelisi Muumien Tahmatassua, neuvoin E:lle. Kun taikina on valmis, taikinakulho pannaan peitettynä jääkaappiin odottamaan jatkoa.

Piirakan täytteeksi tulee

• ohuen ohuiksi suikaleiksi silputtua keräkaalia (sitä tarvitaan todennäköisesti vain neljännes siitä määrästä, mitä olit ajatellut käyttää) (voipi silputa veitsellä tai vaikka juustohöylällä)
• karkeaksi raasteeksi raastettua porkkanaa saman verran kuin kaalia
• nyrkillisen verran sipulia suikaleina
• keitettyä riisiä (jonka ehdit keittää sillä aikaa, kun silppuat kasviksia, tai keksit käyttää tähteeksi jäänyttä riisiä) sen verran kuin on sipulia
• mausteita.

Sipuli, mausteet, kaali ja porkkana kuullottumassa.

Popsi kaalia raakana niin paljon kuin ehdit, koska silppusit sitä kuitenkin liikaa. Raa'assa kaalissa on paljon c-vitamiinia.

Kun olet kyllästynyt kaalinsyöntiin ja olet saanut vihannekset kuosiin, ala kuullottaa sipulia paistinpannulla öljyssä tai voissa. Voita pitää olla paljon. Kypsennä samalla mausteet: juustokuminaa, inkivääriä, neilikkaa (vain vähän takapotkuksi), kurkumaa, mustapippuria, rakuunaa (vain vähän, ettei maistu muovailuvahalta), suolaa (riittävästi) jne. Mausteita pitää olla paljon, tai ihan miten tykkäät. Henkilö E:llä oli valmista tandoorimausteseosta, mikä oli oikein hyvää, ja joskus olen käyttänyt garam masalaa. Uskon, että tässä tapauksessa mikään määrä mausteita (paitsi rakuunaa) ei ole liikaa.

Keitetty riisi lisätään täytteeseen viimeiseksi.

Älä polta mausteita. Heitä kaali sekaan, ennen kuin mitään peruuttamatonta tapahtuu. Myöhemmin lisää porkkanaraaste ja viimeiseksi riisi. Voi olla, että voita kannattaa vielä lisätä. Valuta joukkoon hunajaa, ja jos olet addiktoitunut kasvisliemikuutioihin, pilko sellainenkin joukkoon. Vettä tarvitaan. Täytettä keitellään, kunnes kaali on kypsää. Täytteen tulee maistua hyvältä ja makujen on oltava tasapainossa.

Valmiin täytteen pitää antaa jäähtyä vähän, ennen kuin sitä kehtaa lätkiä taikinan päälle. Kun olet odottanut riittävän pitkään ja vähän yli, kaiva kaulin tai piirakkapulikka esiin ja hyökkää taikinan kimppuun. Piirakkapohjasta kannattaa tehdä hieman suurempi kuin kannesta, jotta reunat saa taite(i)ltua siististi. Älä innostu kaulimaan taikinaa liian ohueksi – sen pitää kestää täytettä.

Tein pääsiäisen kunniaksi munanmuotoisen piirakan.

Levitä täyte pohjalle, siirrä kansi päälle ja taittele reunat kannen yli. Kiinnitä ja koristele haarukalla, voitele kananmunalla ja pistele vielä haarukalla reikiä ympäriinsä, jotta piirakka ei räjähdä. Pinnalle voi ripotella seesamin- tai unikonsiemeniä, tai sitten voi askarrella taikinasta koristeita, jotka pitää kiinnittää ennen kananmunalla voitelua. Synttäripiirakkaani tein taikinalehtiä, joiden päälle ripottelin koristeeksi eri yrttejä, ja ihan nättiä jälkeä tuli. Tuskin haittaa, jos piirakan pinnalle ripottelee merisuolaa.

Munanmuotoinen kaalipiirakka ja pienempi maistiainen menossa uuniin.
Koristeena rakuunaa ja seesamin- sekä kurpitsansiemeniä.

Piirakkaa paistetaan suunnilleen 200 asteessa sopivan pitkään. Syödään hyvässä seurassa.

Tekisikö mieli? Paistuneet kurpitsansiemenet ovat tolkuttoman hyviä.

Etkö tajua, että lintu jäähtyy?

Hyvä lukija!

Tämä on ensimmäinen ruoanlaittoblogini. Olen jo pitkään suunnitellut ruokablogin aloittamista, mutta koska vastustan tarkkoja reseptejä ja niiden jakamista, en ole keksinyt, kuinka esittäisin valmistusohjeet itseäni miellyttävän summittaisesti.

Nyt luulen keksineeni ratkaisun. On kuitenkin enemmän kuin todennäköistä, että harhaudun välillä merkitsemään muistiin eksaktejakin raaka-ainemääriä. Annettakoon se minulle anteeksi.

Lintu jäähtyy -blogi on omistettu kaikille teille, jotka olette joskus maistelleet valmistamiani ruokia ja pitäneet niistä. Olette pyytäneet lempiherkkujenne reseptejä. Niitä minulla ei ole antaa. Kirjoitan tätä teille, jotta voitte joskus kokeilla samoja temppuja itse.

Tämän kirjoituksen otsikko ja samalla blogin nimi on kaikin kunnioituksin ja hyväntahtoisesti irvistellen nyysitty Tauno Palon tähdittämästä "harteikkaasta merirosvoseikkailusta" Rosvo-Roopesta (1949).
Olen aina ollut sitä mieltä, että kun ruoka on valmista, tullaan syömään. Keittokirjoissa kohokkaat saavat aina sen kunnian, että oikein erikseen mainitaan: "Kohokas ei odota syöjiä, vaan ruokailijat odottavat kohokasta." Niin pitäisi olla kaiken ruoan kohdalla.

Kotona kutsuttiin perhe syömään siten, että sammutettiin liesituuletin. Hurisuttimen äänen päättyessä nämä Pavlovin koirat tiesivät sännätä täyttämään vatsansa.

Arvoisa siskoni H kysyi joskus: "Mitä natriumglutamaattia tai jotain sä oikein laitat näihin sun ruokiin, kun ne on liian hyviä?" En tiedä. Ehkä syynä on se, että laittamani ruoat syödään tuoreeltaan, oikean lämpöisinä.

Ja mitä ranskalaiset ystävämme:
- Huonomminkin olisi voinut käydä.
- Miten niin? Olette kuollut.
- Olisin voinut kuolla ennen ateriaa. Nyt ehdin nauttia.